Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lampaanviulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lampaanviulu. Näytä kaikki tekstit

Revittyä lammasta



lampaanlapa tai -paisti, luulla tai ilman
porkkanaa
varsiselleriä
sipulia
valkosipulia 
suolaa
maustepippuria
vettä
yrttejä (minttua, lehtipersiljaa...)
granaattiomena


Laita liha ja puolitetut (ei tarvitse kuoria) kasvikset isoon uunivuokaan. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Paahda niitä kuumassa uunissa (grillivastuksen alla) kunnes saavat mukavasti väriä. Lisää vuokaan kiehuvaa vettä noin litran verran ja peittele se foliolla. Jatka paistamista 150 asteisessa uunissa useita (5-15) tunteja. Voit huoleti jättää lihan uuniin kypsymään vaikka koko yön yli.

Kääri kypsä liha folioon tasaantumaan ja siivilöi neste, niin voit käyttää sitä lihaliemenä esimerkiksi keittojen ja kastikkeiden pohjana. Revi liha kahdella haarukalla ja aseta keoksi tarjoiluvadille. Mausta sormisuolalla ja/tai voisulalla, ripottele päälle yrttisilppua. Viimeistele halkaistusta granaattiomenasta puristetuilla siemenillä ja nesteellä.

Ylikypsä ja revitty lampaanliha toimii sellaisenaan esimerkiksi salaatin ja sämpylän kanssa, kuten pulled pork. Kastikkeeksi sopii tsatsiki ja salaatiksi marinoitu kaalisalaatti. Revittyä lammasta kannattaa kerralla tehdä hieman enemmän. Kypsä liha on nopeasti ja helposti käytettävissä erilaisiin keittoihin, salaatteihin, kastikkeisiin, patoihin, muhennoksiin ja lämpimiin voileipiin.


Marinoitu kaalisalaatti

¼ - ½ kaali
1 tl merisuolaa myllystä
½ tl mustapippuria myllystä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 salottisipuli
1 dl säilykepepperoni –paprikoita
1 dl oliiveja
250 g fetajuustoa
1 (ramiro)paprika
½ ruukkua oreganoa
½ dl oliiviöljyä


Suikaloi kaali ohueksi. Sekoita kulhossa kaali, suola, pippuri ja etikka. Anna maustua pari tuntia huoneen lämmössä. Lisää paloitellut fetat, oliivit, pepperonit, paprika ja sipuli. Sekoita vielä joukkoon oreganosilppu ja oliiviöljy.



Lammascaesarsalaatti


Tähän salaattiin käy mainiosti illalliselta yli jäänyt lampaan paisti, kyljys, entrecôte, filee tai vaikka palviliha. Revi salaattipediksi romaine- ja jäävuorisalaattia. Salaattikastikkeen saa marketista valmiina, mutta jos halua hieman askarrella, niin näin se käy:

2 kananmunan keltuaista
2 tl sitruunamehua
2 dl oliiviöljyä
4 hienonnettua anjovis- tai sardellifileetä
2 murskattua valkosipulinkynttä
4-6 rkl raastettua parmesaania
1 tl dijonsinappia
1 tl worcestershirekastiketta
hiukan mustapippuria
tilkka kermaa

Sekoita tehosekoittimella keltuaiset ja sitruuna. Lisää öljy hyvin varovaisesti nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää vähitellen myös muut ainekset.

Valmista krutongit leikkaamalla vaaleasta leivästä kuutioita ja paista ne rapeiksi kuumalla pannulla oliiviöljyssä valkosipulijauheen ja kuivattujen yrttien kanssa. Leikkaa parmesanjuustosta ohuita lastuja. Sekoita lopuksi salaattipedille krutongit, parmesan, kypsä liha ja kastike.

Sherrylammas



lampaanviulu eli luullinen karitsanpaisti
sipuleita
herkkusieniä


3 dl sherryä
1 dl soijakastiketta
½ dl siirappia tai fariinisokeria
¼ dl sitruunamehua
10 valkosipulinkynttä
rosmariinia pari oksaa
timjamia ja minttua kourallinen
mustapippuria rouhittuna

Poista lampaanviulusta ylimääräinen rasva/kalvot ja laita se muovipussiin. Sekoita marinointiliemen ainekset ja kaada ne lihan päälle ja sulje pussi niin, että liha peittyy kokonaan. Jätä lammas maustumaan jääkaappiin vuorokaudeksi.

Laita viulu uunipannulle ja kaada marinointiliemi lihan päälle. Laita kuorittuja pikkusipuleita pannulle paistin viereen. Kypsennä lihaa 125 asteisessa uunissa välillä valellen liemellä, kunnes lihan on kypsää (70-75 astetta punertava, 80 astetta täysin kypsä). 2-3 kg paisti kypsyy parissa kolmessa tunnissa. Noin puolessa välissä kypsymistä lisää pannulle rasia herkkusieniä.

Kääri kypsä viulu folioon ja anna vetäytyä parikymmentä minuuttia ennen leikkaamista. Tällä välin valmistat paistoliemestä ja kermasta suurustamalla kastikkeen. Mausta paistinviipaleet sormisuolalla ja tarjoile kuskusin (couscous) kanssa.

Vuohenjuusto-lammassalaatti



Tähän salaattiin käy mainiosti lampaan paisti, kypsä kyljys, entrecôte tai vaikka palviliha. Kaikkein parasta olisi juuri grillattu karitsan sisäfilee.

Keitä pasta lihaliemessä ja jäähdytä se kylmällä vedellä, sekä valuta. Leikkaa kuutioiksi liha, maustekurkku, vuohenjuusto, paprika, silppua pieni sipuli ja sekoita kaikki aineet keskenään. Revi vielä joukkoon ruukku Roman-salaattia, lisää loraus oliiviöljyä ja sekoita vielä kevyesti.


Mureaa lampaanviulua



Tässä oikein helppo, mutta aikaa vievä resepti, jolla syntyy todella pehmeää ja mureaa lampaanviulua.

Marinadi

Sekoita yhteen sitruunan mehu, puolikourallista murskattuja valkosipulinkynsiä, kourallinen hienonnettua tuoretta minttua, ripaus suolaa ja reilusti rouhittua mustapippuria. Hiero marinadi viuluun ja anna maustua jääkaapissa vuorokauden.

Lisää seuraavana päivänä litra maustamatonta jugurttia, hiero se lihaan ja anna maustua toinen vuorokausi jääkaapissa.

Paistaessa

Kuivaa liha ja pistele siihen veitsellä sopivia viiltoja ja upota niihin valkosipulinkynsiä. Hiero pintaan suolaa ja pippuria. Kuori ja lohko lanttua, juurisellereitä, porkkanaa, salottisipulia uunipannulle. Laita viulun laita viulu juuresten päälle, lisää pannulle hieman vettä ja paista 150 asteisessa uunissa muutamia tunteja, kunnes sisälämpö on 70 astetta.

Valeluun

Tee vahvasta kahvista (2 dl), kermasta (1 dl) ja hunajasta (1/2 dl) sekoitus. Valele lihaa paiston aikana useaan kertaan tällä kahvikermaseoksella.

Kastike

Tee kastike uunipannulta siilatusta paistoliemestä. Lisää joukkoon sinappia, kermaa, yrttejä… Keitä kasaan tai suurusta.